1.11.2022 klo 12:49

Big Brother -talon pyöröovi heilahtaa jälleen – Nabazin shokkiuutinen saa muut asukkaat kyyneliin

Tiistai on alkanut tavanomaisista poikkeavissa tunnelmissa Big Brother -talossa, kun Ylhäisiin ja Alhaisiin jaetut asukkaat heräävät omilta puoliltaan. Talo on kirjaimellisesti jaettu kahtia, ja Ylhäiset nauttivat yltäkylläisestä elämäntyylistään Alhaisten tyytyessä vaatimattomampiin oloihin.

Puolenpäivän aikaan Isoveli pyytää asukkaita kerääntymään olohuoneen sohville istumaan.

– Nabaz, ole hyvä, Isoveli kuuluttaa.

Nabaz nousee sohvalta muiden eteen.

– Mä tulin tänne Big Brother iloisena, mä haluun lähteä iloisena ulos, Nabaz ilmoittaa.

Nabaz kertoo pohtineensa lähtöemistä Big Brother -talosta jo jonkin aikaa. Hän kertoo, kuinka iloisena saapui taloon ensimmäisten asukkaiden joukossa. Hän muistelee olleensa talossa todella iloinen ja nauranut jopa niin paljon, että on meinannut oksentaa. Nabaz kertoo kuitenkin olleensa varma päätöksestään lähdön suhteen silloin, kun Tuula häädettiin hänen vierestään sohvalta viime sunnuntaina.

Muut asukkaat hiljentyvät täysin shokkiuutisen ääreen, ja kyyneleet valtaavat talon.

Nabaz kehuu jokaista asukasta henkilökohtaisesti istumajärjestyksessä ja kertoo heiltä saamiaan arvokkaita oppeja.

Sofia, ilman sua mä en tiedä mitä mä olisin tehnyt täällä, Nabaz aloittaa.

Nabaz kertoo hetkestä, kun näki Sofian ensimmäisen kerran. Heti siitä hetkestä asti hän oli tiennyt, että heistä tulee ystäviä.

– Jos sä haluat olla mun elämä, mä olen sun elämä koko elämän loppuun, mä lupaan sen sua, Nabaz sanoo Sofialle.

Sofia lähettää Nabazille lentosuukon.

– Mä tiedän, että mun ja sun välil oli conflict, mutta mä lupaan sua yks juttu. Mä rakastan sua niin paljon, sä tuut aina olemaan mun pikkuveli, Nabaz sanoo Miikalle.

Miikka itkee vuolaasti ja pyyhkii kyyneleitään kylpytakkinsa hihaan. Nabaz kertoo puhuneensa Miikasta hänen selän takanaan, ja haluaa pyytää sitä Miikalta anteeksi.

Nabaz kertoo pitäneensä Reeosta ensimmäisestä päivästä lähtien. Reeo liikuttuu kyyneliin.

– Sä ole mun veli, mitä mulla ei ikinä ollut, Nabaz sanoo.

Nabazin sanottua jokaiselle asukkaalle muutaman sanan Reeo nousee halaamaan Nabazia ensimmäisenä.

– Mä rakastan sua, Reeo sanoo.

– Saadaaks meki nyt v*ttu halata? Sofia kysyy.

Kaikki asukkaat menevät vuorollaan halaamaan Nabazia. Nabaz lähtee pakkaamaan tavaroitaan muiden seuratessa mukana. Myöhemmin pyöröovi jälleen heilahtaa, ja talossa on taas yksi asukas vähemmän.

Millä tavoin Nabazin lähtö vaikuttaa talon muihin asukkaisiin? Seuraa talon tapahtumia joka ilta Neloselta sekä Ruudun 24/7 -palvelusta!

Uutiset
Uutiset

Finalistit saavat videoterveiset talosta aiemmin häädetyiltä asukkailta: “Ette tule enää ikinä kokemaan mitään samanlaista”

25.11.2022 klo 23:26
#bb22mia #bb22reeo #bb22laura #bb22miikka #bb22sofia #bb22marko #bb22nabaz #bb22tuula #bb22milena #bb22daiyana #bb22milla #bb22jerry #bb22karvan #bb22pirkka #bb22ruzbeh #bb22merve #bb22aleksi #bb22kirsi #bb22heidi #bb22mathias

Asukkaiden auto kurvaa drive-in-teatterinäytökseen – Miikka ja Reeo kokevat tikahduttavan teatterielämyksen

26.10.2022 klo 16:38
#bb22reeo #bb22miikka #bb22salla #bb22laura #bb22sofia #bb22nabaz #bb22tuula

Isoveljen auto on pullollaan pieniä munia – kauppatehtävä ajaa asukkaat ahtaalle

25.10.2022 klo 18:14
#bb22miikka #bb22milena #bb22reeo #bb22heidi #bb22sofia #bb22nabaz #bb22laura

Risuja ja ruusuja – Isoveli muistaa asukkaita kirjoitustehtävällä

23.10.2022 klo 14:41
#bb22salla #bb22sofia #bb22reeo #bb22mia #bb22heidi #bb22tuula #bb22laura #bb22nabaz #bb22merve #bb22miikka #bb22milena

Sallan salatehtävä saa asukkaat kiristämään foliohattujaan: “Mihin sä laitoit sen…?”

4.11.2022 klo 13:47
#bb22heidi #bb22miikka #bb22milena #bb22sofia #bb22laura #bb22mia #bb22reeo #bb22salla

Ylhäinen talo saa arvokkaan vihjeen ennen Alhaisia – Tehtävä päättyy: “P*ska valuu aina alaspäin”

3.11.2022 klo 13:45
#bb22mia #bb22reeo #bb22miikka #bb22heidi #bb22sofia #bb22milena

Morse-luvut eivät hämää asukkaita – torstai alkaa tasatilanteesta

3.11.2022 klo 10:18
#bb22salla #bb22miikka #bb22reeo #bb22sofia

Saara valaa asukkaat täyteen itseluottamusta illan live-esitykseen – “Tuo meni niinku täydellisesti”

29.10.2022 klo 22:36
#bb22reeo #bb22heidi #bb22miikka #bb22nabaz #bb22laura #bb22mia

Finalistit kertaavat BB-matkaansa valokuvia selaten – “Tässä kuvassa on satatuhatta asiaa, joita voin muistella loppuelämäni läpi

26.11.2022 klo 21:53
#bb22miikka #bb22laura #bb22reeo #bb22mia

BB-talon Q&A – Asukkaat vastaavat katsojien kysymyksiin

26.11.2022 klo 17:06
#bb22reeo #bb22mia #bb22laura #bb22miikka