Finalistit kertaavat BB-matkaansa valokuvia selaten – “Tässä kuvassa on satatuhatta asiaa, joita voin muistella loppuelämäni läpi
Viimeisenä lauantainaan BB-talossa finalistit ovat kokkailleet omia bravuureitaan ja herkutelleet näin ollen muun muassa mokkapaloilla. Päivän ohjelmaan on kuulunut myös katsojien lähettämiin, paikoin kiperiinkin kysymyksiin vastaamista.
Illalla Big Brother kuuluttaa varastohuoneen olevan auki. Asukkaat löytävät huoneesta pari pinkkaa valokuvia BB-kauden varrelta. Nelikko on riemuissaan kuvista.
Big Brother kuuluttaa, että on aika katsoa matkaa taaksepäin. Asukkaat pääsevät nimittäin viettämään tuokion valokuvien ja muistojen äärellä. Tämän jälkeen heille on varattu neljä valokuvakehystä, joihin kukin asukkaista valitsee matkan varrella otetuista kuvista yhden mieluisimman. Asukkaat kehystävät kuvat ja esittelevät valintansa toisilleen kertoen samalla muistosta ja valinnastaan.
Laura valitsee kehyksiin kuvan päivältä yksi, missä kaikki silloiset asukkaat istuvat sohvilla yhdessä ensimmäistä tehtävänantoa odottaen. Hän uskoo, että kuva palauttaa myöhemmin mieleen alun jännittäviä fiiliksiä.
– Tästä on helppo päästä alkujuurille, kun tätä kuvaa katsoo, Laura sanoo ja liikuttuu puhuessaan.
Reeo puolestaan valitsee kuvan itsestään kähveltämässä kauppatehtävään kuulunutta näyttelyesinettä BB-museosta viikolla kolme. Hän sanoo halunneensa valita kuvan, missä kauden päävärit tulevat esiin. Päätökseen vaikuttivat myös shakkinappulat symboloimassa asukkaita itseään talossa.
– Mä päädyin tähän, koska tässä on kuumottavin kauppatehtävä, mitä oli, Reeo kertoo perusteluiksi.
Hän pohti haluaako kuvaa, missä esiintyy itse, mutta päätyi siihen lopulta.
– Tässä on niin paljon kuitenkin sitä tunnetta, hän lisää liikuttuneena.
Mian valinta osuu kuvaan finaalinelikosta kauppatehtävän äärellä. Tehtävässä heidän piti valmistella ja toteuttaa tv-ohjelmia omalle televisiokanavalleen, ja Mian valitsemassa valokuvassa kuvataan juuri Kaken kanavalta -ohjelmaa.
– Tää oli mun lempitehtävä. Ja musta on siistii, että nää tyypit myöskin on tässä pöydän ääressä, Mia perustelee.
Kuva muistuttaa Miaa siitä, että tämän matkan varrella on ollut huikeita kanssaeläjiä.
– Jokainen omalla lailla ollut tärkeä niin kuin omaan matkaan, Mia kertoo.
Viimeisenä kuvansa esittelee Miikka. Hän on valinnut kehyksiinsä kuvan viikolta, jolloin Saara Aalto oli talossa ilahduttamassa asukkaita. Kuvassa asukkaat esittävät lavalla omatekemää lauluaan.
Miikka kertoo olleensa hyvin epävarma taloon saapuessaan. Hän ei tiennyt millaisia keskusteluja eteen tulisi ja olisiko hänellä mitään tuotavaa taloon.
– Kaikki on reissannut ja ollut elämässään eri tilanteissa, mutta kyllä me kaikki silti samaa jengiä ollaan, Miikka sanoo.
– Tommoset ei merkkaa täällä yhtään mitään, hän lisää.
Myös kuvan symboloima itsensä ylittäminen ja omalta epämukavuusalueelta poistuminen vaikuttivat Miikan valintaan.
– Tässä kuvassa on satatuhatta asiaa, jota voin muistella aina loppuelämäni läpi, kun tämän käteeni tuolta jostain otan, Miikka päättää.
Lauantai kääntyy iltaan ja huominen finaali häämöttää horisontissa. Kuka vie voiton kotiin? Muista äänestää suosikkiasi!