Hurttia huumoria ja vitsejä alamaailmasta – katsojat päättävät illan parhaan koomikon
Asukkaat saivat iltapäivällä tehtäväkseen järjestää Ylhäisten ja Alhaisten komediaklubin. Kahtia jaetun talon kumpikin leiri on alkuillasta asti suunnitellut ja harjoitellut kullekin asukkaalle noin viisiminuuttisen stand up -setin. Illalla asukkaat kokoontuvat olohuoneeseen, Ylhäiset nojatuoleihin viinilasien kera ja Alhaiset aidan toiselle puolen puisille jakkaroille – ilman virvokkeita.
Komediaklubi käynnistyy Reeon esityksellä, jonka aluksi hän esittelee Alhaisten talon muutkin koomikot. Kukin Alhaisista on valinnut itselleen roolin, jonka suojista vitsit lauotaan. Reeon hahmo on nimeltään Suikkasen Pena. Hän muistelee setissään muun muassa menneiden vuosikymmenten kommelluksia, joita hän on muiden ryhmänsä jäsenten kanssa kokenut.
Laura esittää aiemmin asukkaiden omassa uutislähetyksessäkin vieraillutta Positiivi-Viiviä. Vähäeleinen ja ilmeetön Viivi kertoilee BB-talon tapahtumista omaan humoristiseen tyyliinsä. Paljastaapa Viivi kryptisin sanankääntein senkin, että Alhaiset ovat saaneet Väinö-tontulta edellisiltana virvokkeita.
Mian koomikko-alter-ego tottelee nimeä K.P. eli Kaasupoljin. Sammaltavasta puheesta päätellen K.P. esiintyy varsin tukevassa humalassa. Hän muun muassa kertoo, kuinka hänen nimensä viittaa suolistokaasuihin. Niillä on K.P.:n kertoman mukaan saatu muun muassa BB-talon palju poreilemaan.
Alhaisista viimeisenä esiintyy Salla eli Kontulan Mutsi. Mutsi tarinoi rouhealla äänellään niin reklamaatioiden tekemisestä kuin ryyppyreissuistaankin. Esitys saa useat naurut – jopa Isoveljeltä itseltään.
– Olipa hauska, Sofia kommentoi hymyssä suin Sallalle annettujen aplodien päätyttyä.
Ylhäisten show’n aloittaa Miikka, jonka huumori kohdistuu häneen itseensä. Miikka vitsailee muun muassa siitä, kuinka on muuttunut BB-talossa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Miikan jälkeen estradille astuu Sofia, joka niin ikään vitsailee omasta itsestään. Sofia muun muassa kertoilee olevansa niin itsekeskeinen, että on taloon tullessaan luullut makuuhuoneen sänkyjen olevan yksistään hänelle tarkoitettu queen size -sänky.
Milenan stand up -setin aiheena on parisuhde ja häät. Vitsaileepa Milena siitäkin, millainen Isoveli olisi elämänkumppanina.
– Huono puolihan on se, että se kyttää sua 24/7, mut hyvä puoli on se, et sä voit nukkuu yksin, Milena veistelee.
Komediailta huipentuu Heidin esitykseen. Heidi heittää huumoria nuoresta iästään ja hupaisista treffikokemuksistaan. Nauruja irtoaa tarinalle pettymykseen päättyneistä treffeistä frisbee-golfaajan kanssa.
Asukkaat ovat tehneet oman osansa komediaillan osalta. Nyt on katsojien vuoro päättää, kuka asukkaista suoriutui stand up -setistään parhaiten. Eniten ääniä saanut asukas voittaa vitsikilpailun ja saa myöhemmin palkinnoksi lisähuumoria. Pääset äänestämään suosikkiesitystäsi tästä.