14.11.2022 klo 19:23

Kahtiajaon aika päättyy – “Tätä on odotettu”

Big Brother -talossa on eletty kuluneet kaksi viikkoa Kahtiajako-nimistä aikakautta. Talo ja sen asukkaat on jaettu kahteen eri leiriin, Ylhäisiin ja Alhaisiin. Maanantaina asukkaat saavat odotetun mahdollisuuden yhdistyä jälleen yhdeksi taloksi.

Taloa jakavan aidan päälle on ilmestynyt putkisto, jota pitkin asukkaiden on yhteistuumin kuljetettava palloa. Kun pallo on kulkenut jokaisen putken läpi ja putoaa maaliin, toimittaa Big Brother avaimen, jonka avulla Alhaiset saavat kaataa aidan.

Sinänsä yksinkertainen tehtävä osoittautuu varsin haastavaksi. Asukkaat kuljettavat palloa koko iltapäivän ja alkuillan, kunnes pallo viimein saadaan maaliin asti puoli seitsemän tienoilla illalla.

Huudot ja riemunkiljahdukset raikuvat BB-talon pihalla.

– Me vaaditaan avaimia, me vaaditaan avaimia, Laura lallattaa.

Siinä samassa huvimajalta kantautuu Väinö-tontun naurua.

– Olipa se spektaakkeli, Väinö kujertaa ja kehottaa hakemaan avaimet luotaan.

Salla tekee työtä käskettyä.

– Kaatakaa se aita, Väinö vielä kannustaa Sallan suunnatessa avainten kera aitaa kohti.

– Tätä on odotettu, Miikka huudahtaa ja suorittaa salpojen auettua lähtölaskennan. Aidan palanen kaatuu maahan ja Heidi, Miikka ja Mia astuvat Reeon, Sallan ja Lauran luo. Asukkaat halailevat innoissaan toisiaan.

– Mikä jälleennäkeminen, Mia kiteyttää kaikkien tuntemukset.

Varastohuoneessa odottaa kuohujuomaa ja kahvia tilannetta juhlistamaan. Big Brother kertoo myös saunan olevan lämmin. Kyllä asukkaiden nyt kelpaa!


 

Uutiset
Uutiset

Reeo on tuore Big Brother Suomi -voittaja

27.11.2022 klo 23:25
#bb22reeo

Väinö-tontun jäähyväiset finaalinelikolle: “Olette minulle rakkaita kaikki”

27.11.2022 klo 19:32

Asukkaat yllätetään finaaliaamuna – runsas aamiaisbrunssi, sauna ja palju otetaan riemulla vastaan

27.11.2022 klo 14:12

Finalistit kertaavat BB-matkaansa valokuvia selaten – “Tässä kuvassa on satatuhatta asiaa, joita voin muistella loppuelämäni läpi

26.11.2022 klo 21:53
#bb22miikka #bb22laura #bb22reeo #bb22mia

BB-talon Q&A – Asukkaat vastaavat katsojien kysymyksiin

26.11.2022 klo 17:06
#bb22reeo #bb22mia #bb22laura #bb22miikka

Finalistit saavat videoterveiset talosta aiemmin häädetyiltä asukkailta: “Ette tule enää ikinä kokemaan mitään samanlaista”

25.11.2022 klo 23:26
#bb22mia #bb22reeo #bb22laura #bb22miikka #bb22sofia #bb22marko #bb22nabaz #bb22tuula #bb22milena #bb22daiyana #bb22milla #bb22jerry #bb22karvan #bb22pirkka #bb22ruzbeh #bb22merve #bb22aleksi #bb22kirsi #bb22heidi #bb22mathias

Isoveli yllättää asukkaat Finaalijuhlilla – myös Kahvimaatti on saanut uuden käyttötarkoituksen

25.11.2022 klo 21:31
#bb22miikka #bb22mia #bb22laura #bb22reeo

Onko Laura nauttinut olutta Apulannan keikkabussissa? Päivätehtävässä selviää, kuka jää valheesta kiinni

25.11.2022 klo 20:30

Kaksi totta, yksi valhetta – päivätehtävässä syötetään pajunköyttä

25.11.2022 klo 15:19
#bb22mia #bb22reeo #bb22laura #bb22miikka

¡Ay, caramba! Isoveli lyö texmexit tulille – “Me ollaan puhuttu koko kausi näistä”

25.11.2022 klo 12:57