Mia kertoo nuoruuden rajusta laihduttamisestaan – rasvanpolttopillereitä ja oksentelua
Maanantai ja kahdeksas viikko talossa ovat käynnistyneet varsin hyväntuulisissa tunnelmissa. Päivällä Mia ja Milena juttelevat makuuhuoneessa laihduttamisesta ja painoindeksistä terveyden mittarina.
Mia kertoo saaneensa kolmasluokkalaisena tarroja palkinnoksi kouluterveydenhoitajalta, kun hänen painonsa oli pudonnut. Milena päivittelee tapausta ja kertoo, että hänet on aina koulun terveystarkastuksissa luokiteltu ylipainoiseksi. Hän selittää olleensa esimerkiksi yläkoululaisena hoikka, mutta lihaksikas.
– Eli mun paino oli korkee, mut kun kattoo mun yläasteaikasia kuvia, niin ei todellakaan voi sanoo, että olisin ollu ylipainonen, Milena painottaa.
Hän tietää, ettei ole ainoa, joka on nuorena kuullut samanlaisen viestin painostaan. Molemmat ovat samaa mieltä siitä, että BMI (Body Mass Index) on huono työkalu terveyden mittaamiseen. Myös keskusteluun liittynyt Laura pitää sitä kyseenalaisena keksintönä.
Mia kertoo, että ollessaan kevyimmillään hänen päätavoitteenaan oli päästä alipainon puolelle. Hän muun muassa lintsasi koulusta ehtiäkseen ryhmäliikuntatunneille. Hän paljastaa olleensa mielissään, kun ihmiset olivat alkaneet huomata painon pudonneen.
– Sit kun ihmiset alko olla silleen, et meneeks nyt vähän yli, niin mä olin siitäki, et jee, Mia kertoo.
Laura pohtii, että laihtumisen kehuminen on toksista, sillä se viestittää laihuuden ihannoinnista. Kehujen haluaminen taas voi viedä ihmisen ääripäähän painonpudotuksessa. Hänen mielestään ihmisten pitäisi antaa olla sellaisia kuin he ovat.
Mia muistelee, kuinka 17–18-vuotiaana pyrki pudottamaan painoa, jota lopulta lähti lyhyessä ajassa yli 30 kiloa. Hän kertoo popsineensa rasvanpolttopillereitä tyhjään vatsaan ja sitten oksennelleensa matkalla kuntosalille.
Hän kertoo myös lukeneensa anoreksiaa käsitteleviä verkkosivuja ja yrittäneensä etsiä niiltä keinoja laihtumiseen. Hän muistelee esimerkiksi kokeilleensa Omena päivässä -dieettiä, jossa omena halkaistiin neljään osaan. Yhden osan Mia söi aamupalaksi, yhden lounaaksi, yhden päivälliseksi ja yhden iltapalaksi.
– Aika hurjaa, Laura kommentoi.
Mia selittää asuneensa silloin yksin, mikä mahdollisti laihduttamisen. Hän kertoo silloisen poikaystävänsä kannustaneen häntä painonpudotukseen.
– Mä vaan muistan aina ne kommentit, ku se on sanonu, et vähän ku tosta ja tosta, niin sit sä oisit ihan täydellinen, Mia muistelee entisen kumppaninsa arviota kehostaan.
Mia kertoo, ettei koskaan joutunut sairaalahoitoon, koska hänellä oli, mistä laihduttaa. Laura toteaa, että mikäli touhu olisi jatkunut pidempään, olisi niinkin voinut käydä. Mia on samaa mieltä. Hän muistelee kuitenkin olleensa ylpeä itsestään.
– Miten sun mieli voi olla niin kipee, et sä iloitset tommosesta? Mia ihmettelee aiempaa ajatusmalliaan.
Milena toteaa yhteiskunnan ja sosiaalisen median aiheuttamalla paineella olevan osaa asiaan. Keskustelu jatkuu pohdinnalla siitä, että herkuttelukin kuuluu terveelliseen elämään.
Seuraa asukkaiden keskusteluita Neloselle joka ilta ja Ruudussa 24/7.