Nabaz ja Miikka sopivat riitansa: “Ystävyyteen kuuluu se, että tapellaan”
Päättyneellä viikolla nimeämisten tulos aiheutti talossa messevän riidan Miikan ja Nabazin välille. Häätöäänestykseen joutunut Nabaz syytti Miikkaa joka suuntaan pelaamisesta. Hänen mukaansa Miikka oli myös sanonut Nabazin olleen kateellinen siitä, ettei Miikka joutunut äänestykseen. Miikka piti Nabazin puheita hänen sanojensa vääristelynä.
Miehet ajautuivat äänekkääseen sanaharkkaan ensin lauantai-iltana ja uudestaan heti sunnuntaiaamuna. Kumpikin puolusti kiivaasti omaa kantaansa, eikä suostunut ymmärtämään toisen puolta kiistassa. Riita jäi ratkaisematta, ja ikävä ilmapiiri kaksikon välillä kesti pitkälle sunnuntai-iltaan saakka.
Illalla häätölähetyksen jälkeen Nabaz käy pyytämässä Miikan kanssaan olohuoneeseen juttelemaan. Sohvalle asetuttuaan Nabaz sanoo vieressään istuvalle Miikalle, että on todella väsynyt pelaamiseen, riitelyyn ja draamaan.
– Mä en halu olla tämä tyyppi, kuka mene puhu toinen takana, Nabaz sanoo.
Nabaz jatkaa tietävänsä, että heillä on ollut riitaa. Hänen mukaansa hän on voinut olla väärässä, tai Miikka on voinut olla väärässä. Hän ei kuitenkaan jaksa enää käydä uudelleen läpi, mitä kukakin on sanonut. Nabaz yrittää ehdottaa, että he voisivat palata entiseen, mutta purskahtaa kesken lauseen nauruun nähdessään Miikan hymyilevän.
– Mä vaan oon odottanu sitä hetkee, et sä oot valmis puhumaan, Miikka kertoo.
Nabaz myöntää, ettei ole ollut valmis. Hän jatkaa, että haluaa pystyä puhumaan Miikan kanssa talossa, eikä halua mennä surullisena nukkumaan. Hän myöntää itsekin olleensa väärässä ja sanoneensa vihaisena kaikenlaista. Omasta mielestään hän olisi voinut toimia paremmin.
– Mutta mä olen niin surullinen. Sitä se tarkoittaa, että sä ole lähellä mua, Nabaz sanoo.
– Ihanaa, kun sä olit vihdoin valmis. Mä oon odottanu koko päivän tätä, Miikka hymyilee ja rutistaa Nabazia.
Miikka selittää lauantai-iltana ajatelleensa, että antaa Nabazille yön yli aikaa rauhoittua. Sunnuntai-aamun riidaksi äityneen keskustelun aikana häntä oli kuitenkin ärsyttänyt, kun Nabaz ei ollut kuunnellut häntä. Nabaz sanoo olleensa vielä vihainen silloin. Hän kertoo nauraen, että tuli vielä enemmän vihaiseksi nähtyään Miikan hymyilevän.
– Ystävyyteen kuuluu se, että tapellaan, Miikka toteaa.
Miikka sanoo tunteiden menevän talossa ylös ja alas. Tärkeintä hänestä on kuitenkin, että asiat sovitaan. Miikka ehdottaa, että he pyytävät toisiltaan anteeksi. Anteeksipyynnöt vaihdettuaan kaverukset halaavat toisiaan tiukasti.
– Sä oot tosi tärkee mulle, Miikka sanoo.
– No säki, Nabaz vastaa.
Tunnelma on jälleen kepeä ja keskustelu riidasta kääntyy molemminpuoliseksi kiusoitteluksi ja vitsailuksi. Pian kaksikko palaa yhtä matkaa keittiöön muiden asukkaiden pariin.
Seuraa Big Brotheria Neloselta joka ilta ja Ruudusta 24/7.