22.10.2022 klo 21:46

Punainen joukkue reivasi voittoon – Mia, Reeo, Milena ja Salla pääsivät kurkistamaan BB-kuplan ulkopuolelle

Tänään tehtävänä oli pistää jalalla tampaten. Asukkaat jakautuivat kolmeen ryhmään.

Reivit jatkuivat aina siihen asti, kunnes musiikki lakkaa. Katsojat saivat päättää, mikä ryhmä onnistui parhaiten tehtävässä. Katsojien äänestämä voittajajoukkue pääsee kurkistamaan BB-kuplan ulkopuolelle.

Alkuillasta asukkaat kokoontuvat olohuoneeseen kuulemaan, mitä Isoveli tällä kertaa kirjeessään kertoo.

– Tehtävänne oli jakautua kolmeen ryhmään ja uppoutua reivaamisen syviin syövereihin. Kilpailun voittaneen joukkueen jäsenet palkitaan kukin yhdellä kysymyksellä, jonka he haluavat kysyä internetiltä, Reeo lukee kirjeestä.

Isoveli muistuttaa kirjeessä, että Big Brother -ohjelmaan liittyvät kysymykset on kielletty. Big Brother pidättää oikeuden moderoida kysymyksiä.

– Voittajajoukkueen jäsenet tulevat myöhemmin ilmoittamaan hakusanansa

Päiväkirjahuoneeseen, Reeo lukee kirjeestä.

Big Brother kuuluttaa heti perään reivitehtävän voittajan. Katsojaäänestyksen voitti punainen joukkue, joka jää odottelemaan palkintoaan.

Kun Isoveli kutsuu Reeon, Milenan, Mian ja Sallan neuvotteluhuoneeseen, on tunnelma odottava. Ensimmäisenä televisioruudulle ilmestyy jääkiekkoa käsittelevän Google-haun tulos.

“HIFK tuskaili jälleen kerran tehottomuuden kanssa. Joukkue on tehnyt tämän kauden liigassa toiseksi vähiten maaleja. HIFK on heiluttanut vastustajiensa maaliverkkoja 13 ottelussa 23 kertaa.”

Seuraavaksi televisioruudulla nähdään tekstiä suoraan Milenan oman yrityksen sosiaalisen median tililtä. Milena olettaa, että kyseessä on yrityksen viimeisin julkaisu.

– Mitä? Kahdeksan viikkoa sitten, what, Milena huudahtaa.

– Sehän voi olla, että siellä on ollut jotain suhun liittyvää. Tiiätsä postattu, tai on mainittu jossain tekstissä, tai mainostettu BB:n myötä, Mia lohduttaa.

– Onkohan mulla salia enää, Milena pohtii.

Seuraavaksi tv-ruudulle ilmestyy päivän polttavimpia viihdeotsikoita, jotka herättävät innostunutta keskustelua.

Varsinkin yksi Ilta-Sanomien otsikko (29.9.) räppäri Coolion kuolemasta saa Mian leuat loksahtamaan.

– Mitää! Hyi mulla meni kylmät väreet. Mitä h*ttoa, Mia huudahtaa.

Seuraa BB-talon tapahtumia Ruudun 24/7 -palvelussa.

Uutiset
Uutiset

Puhti-tunti venyttää asukkaat äärimmilleen – “V*tun sika”

12.11.2022 klo 12:53
#bb22miikka #bb22reeo #bb22milena #bb22salla #bb22laura #bb22heidi #bb22mia

Alhaiset saavat mahdollisuuden vallankumoukseen – salatehtävässä kovat panokset

11.11.2022 klo 12:41
#bb22mia #bb22milena #bb22laura #bb22reeo #bb22salla

Vain hiuksenhieno ero talojen välillä – Alhaiset asukkaat soutavat itsensä voittoon päivän nimeämiskilpailussa

7.11.2022 klo 22:05
#bb22laura #bb22milena #bb22reeo #bb22salla #bb22heidi #bb22mia #bb22miikka

Sallan salatehtävä saa asukkaat kiristämään foliohattujaan: “Mihin sä laitoit sen…?”

4.11.2022 klo 13:47
#bb22heidi #bb22miikka #bb22milena #bb22sofia #bb22laura #bb22mia #bb22reeo #bb22salla

Punainen puhelin pirahtaa – mummo, vaari, äiti, teini ja lapsi liittyvät Isoveljen perheidylliin

30.10.2022 klo 17:37
#bb22salla #bb22reeo #bb22heidi #bb22laura #bb22milena

Risuja ja ruusuja – Isoveli muistaa asukkaita kirjoitustehtävällä

23.10.2022 klo 14:41
#bb22salla #bb22sofia #bb22reeo #bb22mia #bb22heidi #bb22tuula #bb22laura #bb22nabaz #bb22merve #bb22miikka #bb22milena

Finalistit saavat videoterveiset talosta aiemmin häädetyiltä asukkailta: “Ette tule enää ikinä kokemaan mitään samanlaista”

25.11.2022 klo 23:26
#bb22mia #bb22reeo #bb22laura #bb22miikka #bb22sofia #bb22marko #bb22nabaz #bb22tuula #bb22milena #bb22daiyana #bb22milla #bb22jerry #bb22karvan #bb22pirkka #bb22ruzbeh #bb22merve #bb22aleksi #bb22kirsi #bb22heidi #bb22mathias

Asukkaat näkevät ennen taloon tuloa kuvaamansa terveiset finaaliviikolle: “Tää on jo voitto”

24.11.2022 klo 19:12
#bb22reeo #bb22miikka #bb22mia #bb22salla #bb22laura

Puhti-tunnilla päästään nahkiaisten makuun: "Vähän niinku muikkuja"

24.11.2022 klo 13:19
#bb22salla #bb22reeo #bb22mia #bb22miikka #bb22laura

Dominopalikat kaatuvat finaalihaasteen loppukokeessa – “Olipa muuten jännittävää”

23.11.2022 klo 14:08
#bb22miikka #bb22salla #bb22laura #bb22reeo #bb22mia