30.10.2022 klo 17:37

Punainen puhelin pirahtaa – mummo, vaari, äiti, teini ja lapsi liittyvät Isoveljen perheidylliin

On sunnuntai ja Big Brother -talon arjessa se tarkoittaa, että illalla talosta poistuu yksi asukas. Iltaan on kuitenkin vielä aikaa, joten Isoveli keksii asukkaille pientä puuhaa näin pyhän ratoksi. Päivän mittaan punainen puhelin pirahtelee. Ensimmäisenä vastaamaan ehättänyt asukas saa itselleen roolin esitettäväksi.

Päivän ensimmäinen pirahdus kuullaan aamupäivällä, jolloin puhelimeen tarttuu Laura. Lauran kasvoista päätellen häntä viedään todelliselle matkalle, hänen ilmeensä nimittäin vaihtuu tiuhaan tahtiin kauhistuneesta huvittuneeseen.

– Selkee, Laura toteaa lopulta ja laskee puhelimen virnistellen.

Hän saa tehtäväkseen muuntautua BB-talon uudeksi vaariksi, joka rakastaa puhua vanhoista hyvistä ajoista. Reeo piruileekin vaarille, että tietääkö tämä, että nykyaikaisia puhelimia kutsutaan älypuhelimiksi.

– Mikä se äly on? Laura-vaari kysyy.

– No se on just se et miksi sulla on tollanen puhelin, Reeo viisastelee.

Seuraavaksi kun puhelin soi, Milena ja Nabaz ryntäävät sille samaan aikaan. Nabaz epäröi vastaamista pitkään ja päätyy lopulta antamaan kunnian Milenalle.

Milena muuntautuu perheen teiniksi, joka keskustelee vain räppäämällä.

– Mä oon vuoden räppäri, kohta mä voisin ottaa vaikka päikkärit, teini-Milena tykittää.

Närkästynyt Laura-vaari ihmettelee, miksi nuoriso voi ottaa päiväunet, kun samaa ei sallita ikäihmisille.

Seuraava punaisen puhelimen uhri on Heidi, joka saa mummon roolin. Laura-vaari ja Heidi-mummo ottavat iltapäivällä rauhallisesti, kun Laura-vaari istuu kiikkustuolissa Heidi-mummon heiluteltavana, muistellen eilistä päivää ja menneitä ystäviä.

– Kaikki meidän yhteiset ystävämme ovat jo tuolla tuonpuoleisessa, Heidi-mummo päivittelee.

– Eikös tuo täti-Merve juuri lähtenytkin? Heidi muistelee.

– Mervellä oli kaunis uuma, Laura-vaari muistelee kaihoisasti.

Kun puhelin seuraavaksi pirahtaa, vastaamaan ehättää Salla. Hän saa uhmakkaan lapsen roolin.

Hauskan näköinen piltti joutuu makuuhuoneessa kahnauksiin, kun muut yrittävät saada hänet sanomaan rumia sanoja. Väärinymmärryksen johdosta tämä Tytti-niminen tyllerö päätyy luulemaan Nabazin olevan nimeltään Prutta-setä.

– Prutta-setä, Prutta-setä, Tytti-Salla hokee Nabazin ulvoessa naurusta.

Viimeinen, joka muuntautuu hassuksi hahmoksi punaisen puhelimen pyynnöstä on Reeo. Hän saa perheen kiireisen äidin roolin. Reeo-mutsi, hyväsydämisenä ihmisenä, antaa äitinsä eli Heidi-mummon meikata itseään. Heidi-mummo on näet valmistunut kauneudenhoitolaitokselta vuonna 1926.

– Oon nyt antanu äitin meikkailla mua silloin tällöin, kun tietää, ettei me olla menossa oikeesti yhtään mihinkään, Reeo-mutsi selittää Tytti-Sallalle.

Tytti huomauttaa, että äitihän on menossa yövuoroon.

– No, jonkunhan se sunki vaipat on maksettava, Reeo-mutsi toteaa.

Yhteisiä perhehetkiäkin vietetään, kun mummo ja vaari laittavat valssiksi teini-Milenan räppäämisen tahtiin. Sunnuntai kuluu siis yhteisiä hauskoja muistoja luoden.

Ilta kuitenkin lähestyy, ja yksi talon asukkaista joutuu jättämään tämän perheidyllin taakseen. Kuka joutuu jättämään Big Brother -talon?

Vastauksen löydät Neloselta ja Ruudun 24/7-palvelusta.

Uutiset
Uutiset

Puhti-tunti venyttää asukkaat äärimmilleen – “V*tun sika”

12.11.2022 klo 12:53
#bb22miikka #bb22reeo #bb22milena #bb22salla #bb22laura #bb22heidi #bb22mia

Vain hiuksenhieno ero talojen välillä – Alhaiset asukkaat soutavat itsensä voittoon päivän nimeämiskilpailussa

7.11.2022 klo 22:05
#bb22laura #bb22milena #bb22reeo #bb22salla #bb22heidi #bb22mia #bb22miikka

Sallan salatehtävä saa asukkaat kiristämään foliohattujaan: “Mihin sä laitoit sen…?”

4.11.2022 klo 13:47
#bb22heidi #bb22miikka #bb22milena #bb22sofia #bb22laura #bb22mia #bb22reeo #bb22salla

Risuja ja ruusuja – Isoveli muistaa asukkaita kirjoitustehtävällä

23.10.2022 klo 14:41
#bb22salla #bb22sofia #bb22reeo #bb22mia #bb22heidi #bb22tuula #bb22laura #bb22nabaz #bb22merve #bb22miikka #bb22milena

Finalistit saavat videoterveiset talosta aiemmin häädetyiltä asukkailta: “Ette tule enää ikinä kokemaan mitään samanlaista”

25.11.2022 klo 23:26
#bb22mia #bb22reeo #bb22laura #bb22miikka #bb22sofia #bb22marko #bb22nabaz #bb22tuula #bb22milena #bb22daiyana #bb22milla #bb22jerry #bb22karvan #bb22pirkka #bb22ruzbeh #bb22merve #bb22aleksi #bb22kirsi #bb22heidi #bb22mathias

Kauppatehtävän ajokoe kiristää hermoja – “Se oli sit siinä”

16.11.2022 klo 17:11
#bb22mia #bb22reeo #bb22miikka #bb22laura #bb22salla #bb22heidi

Alhaiset saavat mahdollisuuden vallankumoukseen – salatehtävässä kovat panokset

11.11.2022 klo 12:41
#bb22mia #bb22milena #bb22laura #bb22reeo #bb22salla

Isoveljen auto on pullollaan pieniä munia – kauppatehtävä ajaa asukkaat ahtaalle

25.10.2022 klo 18:14
#bb22miikka #bb22milena #bb22reeo #bb22heidi #bb22sofia #bb22nabaz #bb22laura

Asukkaat näkevät ennen taloon tuloa kuvaamansa terveiset finaaliviikolle: “Tää on jo voitto”

24.11.2022 klo 19:12
#bb22reeo #bb22miikka #bb22mia #bb22salla #bb22laura

Puhti-tunnilla päästään nahkiaisten makuun: "Vähän niinku muikkuja"

24.11.2022 klo 13:19
#bb22salla #bb22reeo #bb22mia #bb22miikka #bb22laura