Risuja ja ruusuja – Isoveli muistaa asukkaita kirjoitustehtävällä
Sunnuntai Big Brother -talossa on tuonut mukanaan niin syntymäpäivien juhlistamista kuin tunteiden kuohuntaa.
Iltapäivällä asukkaat kutsutaan sohville kuulemaan kirje Isoveljeltä.
Kirjeessä Isoveli muistelee joidenkin asukkaista viettäneen toistensa seurassa jo seitsemän viikkoa. Sen johdosta hän haluaakin asukkaiden kirjoittavan toisilleen kunnioittavat kehityskirjeet. Kirjeissä he kertovat, miksi arvostavat kirjeen saavaa asukasta. Kirjeessä saa myös antaa rakentavaa palautetta, jonka avulla yhteiselo talossa voisi sujua vieläkin paremmin.
– Kirjoittamiseen on aikaa yksi tunti, jonka jälkeen kirje suljetaan kuoreen. Kuoret nimetään ja toimitetaan neuvotteluhuoneen pöydälle, Salla lukee kirjeestä.
Tämän jälkeen jokainen asukas käy omalla vuorollaan lukemassa saamansa kirjeen neuvotteluhuoneessa.
Kirjeet kirjoitetaan seuraavasti:
Salla kirjoittaa Sofialle
Sofia kirjoittaa Reeolle
Reeo kirjoittaa Mialle
Mia kirjoittaa Heidille
Heidi kirjoittaa Tuulalle
Tuula kirjoittaa Lauralle
Laura kirjoittaa Nabazille
Nabaz kirjoittaa Mervelle
Merve kirjoittaa Miikalle
Miikka kirjoittaa Milenalle
Milena kirjoittaa Sallalle
– Mä oisin halunnu kaikilta kyl kirjeen, Sofia sanoo.
– Mutta tostahan voi tehdä pitkän! Mia innostuu.
Varastohuoneen oven auetessa sen takaa löytyy kirjoitusvälineet, ja asukkaat pääsevät työn touhuun.
Kuinka tehtävä etenee? Seuraa talon tapahtumia Ruudun 24/7 -palvelusta sekä joka ilta Nelosella!