28.10.2022 klo 12:03

Saara Aalto saapui taloon laulaen – julkkisvieras saa asukkaiden leuat loksahtamaan

Perjantai BB-talossa on alkanut rauhallisissa tunnelmissa. Aamutoimien jälkeen asukkaat ovat viettäneet aikaa pihan terassilla.

Aamupäivä alkaa todellisella yllätyksellä, kun olohuoneessa odottaa melkoinen näky. Asukkaiden reaktiot ovat ihastuneita, Saara Aalto soittaa pianoa keskellä olohuonetta.

– Oh my god, huutaa Heidi vieraan nähtyään.

– Ei oo todellista, huudahtaa Tuula.

Saara kehottaa kaikkia asukkaita tulemaan lähemmäs ja soittaa ja laulaa kappaleen loppuun.

– Hei BB-tyypit, mä oon Saara Aalto ja tulin teille lauluu opettaa, Saara laulaa asukkaille.

– Mun singing master class on ratkaisu tää. Kohta sävelletää, biisi yhdes tehdään ja teidän ääntä kehitetään, Saara laulaa.

Raikuvien suosionosoitusten jälkeen on isoveljen viestin aika.

– Asukkaat. Olette kahdeksan viikon aikana saaneet koetella omia henkisiä ja fyysisiä voimavarojanne. Tänä viikonloppuna, haluan antaa teille haasteen, jossa kaikki saavat äänensä kuuluville, Isoveli kuuluttaa.

– Kahdeksan viikkoa on saanut teidät varmasti ikävöimään myös musiikkia. Kuten tiedätte, taide ja luovuus kumpuavat sisältä päin. Tehtävänne on sovittaa, sanoittaa ja harjoitella musiikkikappale, jonka tulette esittämään huomenna suorassa lähetyksessä, Isoveli jatkaa.

Big Brother kuuluttaa, että Saara on auttamassa tehtävässä ja toivottaa Saara Aallon tervetulleeksi taloon. Kuulutuksen jälkeen Saara tervehtii asukkaita.

– Niin siistiä, niin jännää. Apua! Ja mikä ihana vastaanotto, Saara hehkuttaa.

Seuraa tehtävän etenemistä Ruudun 24/7 -palvelussa!


 

Uutiset
Uutiset

Reeo on tuore Big Brother Suomi -voittaja

27.11.2022 klo 23:25
#bb22reeo

Väinö-tontun jäähyväiset finaalinelikolle: “Olette minulle rakkaita kaikki”

27.11.2022 klo 19:32

Asukkaat yllätetään finaaliaamuna – runsas aamiaisbrunssi, sauna ja palju otetaan riemulla vastaan

27.11.2022 klo 14:12

Finalistit kertaavat BB-matkaansa valokuvia selaten – “Tässä kuvassa on satatuhatta asiaa, joita voin muistella loppuelämäni läpi

26.11.2022 klo 21:53
#bb22miikka #bb22laura #bb22reeo #bb22mia

BB-talon Q&A – Asukkaat vastaavat katsojien kysymyksiin

26.11.2022 klo 17:06
#bb22reeo #bb22mia #bb22laura #bb22miikka

Finalistit saavat videoterveiset talosta aiemmin häädetyiltä asukkailta: “Ette tule enää ikinä kokemaan mitään samanlaista”

25.11.2022 klo 23:26
#bb22mia #bb22reeo #bb22laura #bb22miikka #bb22sofia #bb22marko #bb22nabaz #bb22tuula #bb22milena #bb22daiyana #bb22milla #bb22jerry #bb22karvan #bb22pirkka #bb22ruzbeh #bb22merve #bb22aleksi #bb22kirsi #bb22heidi #bb22mathias

Isoveli yllättää asukkaat Finaalijuhlilla – myös Kahvimaatti on saanut uuden käyttötarkoituksen

25.11.2022 klo 21:31
#bb22miikka #bb22mia #bb22laura #bb22reeo

Onko Laura nauttinut olutta Apulannan keikkabussissa? Päivätehtävässä selviää, kuka jää valheesta kiinni

25.11.2022 klo 20:30

Kaksi totta, yksi valhetta – päivätehtävässä syötetään pajunköyttä

25.11.2022 klo 15:19
#bb22mia #bb22reeo #bb22laura #bb22miikka

¡Ay, caramba! Isoveli lyö texmexit tulille – “Me ollaan puhuttu koko kausi näistä”

25.11.2022 klo 12:57