Salatehtävä onnistuu – Alhaiset ja Ylhäiset vaihtavat osia
Big Brother -talossa eletään Kahtiajaon aikakautta. Talo asukkaineen on jaettu Ylhäisiin ja Alhaisiin. Ylhäiset saavat nauttia yltäkylläisyydestä Alhaisten joutuessa tyytymään huomattavasti ankeampiin puitteisiin.
Perjantaiaamuna Alhaiset tietävät jälleen paikkansa joutuessaan siivouspuuhiin, kun Ylhäiset nauttivat muun muassa BB-talon sisäkuntosalista. Tunnelin päässä häämöttää kuitenkin valoa, kun Alhaiset saavat salatehtävän. Heidän tulee saada vähintään kaksi Ylhäistä uskomaan, että heillä on salatehtävä. Asiaa ei saa suoraan sanoa, kysyä tai vihjata, vaan Alhaisten tulee saada Ylhäiset salatehtävän jäljille omalla toiminnallaan.
Perjantain mittaan Big Brother -talossa nähdäänkin muun muassa tavaroiden siirtelyä ja huonekalujen kääntelyä. Alhaiset myös seisoskelevat hyvän tovin kylpyhuoneessa riviin järjestyneinä, jokaisen kädet samalla tavalla vartalon eteen aseteltuna.
Alhaisten epämääräinen käyttäytyminen kantaa hedelmää, sillä salatehtävä onnistuu. Alhaiset ovat juuri valmistaneet Ylhäisille burgeribuffetin ja nämä ovat saaneet hampurilaiset eteensä, kun Isoveli kuuluttaa osien vaihtuvan.
– Ohooo, Mia kiljahtaa.
– Milena, Reeo, Laura ja Salla, tästä hetkestä eteenpäin te olette Ylhäiset talon asukkaita. Miikka, Heidi ja Mia, siirrytte välittömästi Alhaisen talon asukkaiksi. Pakatkaa mukaanne vain välttämätön. Aikaa on yksi minuutti, Isoveli kuuluttaa.
Minuutin aikaraja pistää vauhtia etenkin Heidiin ja Miaan, jotka ampaisevat makuuhuoneeseen tavaroita keräämään.
– Juokse! Heidi karjuu.
Minuutti on pian kulunut ja uudet Alhaiset tavaroineen omalla puolellaan. Heitä odottaa purkkihernekeiton lämmitys, kun uudet Ylhäiset pääsevät herkuttelemaan hampurilaisilla.
Ylhäisten ökyjuhlat odottavatkin siis Milenaa, Reeoa, Lauraa ja Sallaa. Mitähän juhlailta vielä tuokaan tullessaan? Seuraa BB-talon tapahtumia Ruudun 24/7-palvelussa!