Viikon viimeinen nimeämiskilpailu tuo taloon räjähdysvaaran ja Ylhäisille voiton
Talossa herätään torstaiseen päivään rapeissa tunnelmissa. Eletty elämä näkyy Alhaisten kasvoilla, sillä eilen Isoveli tarjoili heille menoa ja meininkiä latotanssien ja salakapakan merkeissä. Myös Ylhäiset pääsivät nauttimaan tanssin pyörteistä hovimusiikin tahdissa.
Nyt on kuitenkin aika palata taas itse pelin pariin, sillä tämän viikon viimeinen nimeämiskilpailu odottaa suoritustaan. Isoveli kajauttaa ilmoille käskyn siirtyä ulkoilmaan. Pihamaalle verkon viereen maahan on ilmestynyt rajattu alue ja Ylhäisten ja Alhaisten välisen portin pielessä nököttää pommi.
Tarkoitus on kopitella pommia aidan yli puolelta toiselle. Pommi on ajastettu räjähtämään kello 15.07. Se talo, kumman puolella pommi räjähtää, häviää kilpailun.
Pommi voi kuitenkin räjähtää jo aiemmin, mikäli kolme virhettä tulevat täyteen. Virheet ovat pommin tippuminen, pommin heittäminen rajojen yli ja se, ettei vastapuoli ota pommia kiinni. Jos pommi heitetään rajojen yli, mutta vastapuoli ottaa sen kiinni silti, ei virhettä tule.
Koska talojen asukasluku ei ole tasaväkinen, valitsevat Alhaiset joukostaan yhden, joka ei osallistu kisaan. Pommia on tarkoitus kopitella taukoamatta ja yhtäjaksoisesti koko kilpailun ajan ja kopittelemassa on samanaikaisesti molemmista taloista kaksi asukasta. Kopitteluvuoroja on sallittua vaihtaa milloin tahansa.
Isoveli kuuluttaa pihamaalla parveileville asukkaille pelin alkavaksi. Ensimmäisenä vuorossa Alhaisilla on Laura ja Milena. Ylhäisiltä ensimmäisenä koitokseen astuvat Miikka ja Mia. Myös Heidi ehtii kentälle vaihtaen kerran vuoroaan Mian kanssa.
Asukkaat kannustavat toisiaan, mutta vain hetken. Virheet tulevat nopeasti täyteen, ensimmäisenä Alhaisille. Näin ollen Big Brother kuuluttaa Ylhäiset voittajiksi. Ylhäiset heittävät ylävitoset toisilleen tyytyväisinä suoritukseensa.
Seuraa talon tapahtumia Neloselta ja Ruudusta 24/7 -palvelusta!