Ylhäinen talo tiukasti kiinni seinässä ja nimeämiskisan voitossa – “Kuis roikkuu?”
Nelipäiväisten nimeämiskilpailujen kolmas kilpailu käydään keskiviikkona. Siinä missä maanantaina soudettiin Kotkasta Loviisaan ja tiistaina otettiin älyllisesti mittaa shakin parissa, keskiviikon kisaa varten Isoveli on keksinyt jotakin aivan muuta. Tänään kunkin talon asukkaat nimittäin teippaavat yhden tovereistaan seinään.
Koska Alhaisessa talossa majailee yksi asukas enemmän, Alhaiset päättävät, ettei Laura osallistu tähän kilpailuun.
Seinille aseteltaviksi valikoituvat Ylhäisessa talossa Heidi ja Alhaisessa talossa Salla. Talot ryhtyvät heti teippauspuuhiin, varsin eriävillä taktiikoilla.
Siinä missä Ylhäinen talo keskittyy vetämään täsmällisiä suoria linjoja Heidin yli, Alhainen talo aloittaa teippaamisen rakentamalla pyöreän tukikuvion Sallan ympärille. Kumpikaan joukkue ei uskalla ottaa jakkaraa teipattavansa ympäriltä ennen huolellista teippimuuria.
Tarkat alkuvalmistelut jatkuvat toista tuntia, kunnes Alhainen talo katsoo teippauksiensa olevan riittävät kannattelemaan Sallan painoa. He vetävät jakkaran pois, ja teippaavat Sallalle vielä tukevat jalansijat.
– Nehän on kuin jalustimet, tästä tehtävästä paitsiossa oleva Laura hihkaisee sivusta.
Isoveli ilmeisesti pitää näkemästään, sillä hän lähettää Sallalle huvittavat terveiset.
– Salla, kuis roikkuu? Isoveli letkauttaa.
– Hyvin roikkuu, isoveikka, Salla hihkuu.
Kestää vielä tovin, ennen kuin Ylhäiset uskaltavat ottaa jakkaran pois Heidin alta. Mia ja Miikka ovat varsin levoton kaksikko. He keskittyvät teippauksen sijasta vääntämään vitsiä seinälle nostetusta Heidistä. He vitsailevat olevansa kuin sisaruksia, joista nuorimmainen Heidi on äidin ja isän iltatähti.
– Ja nyt se iltalähti on tossa, joulukranssina, Mia naureskelee Heidin anoessa lisää teippiä.
Miikka ja Mia keskittyvät ja laittavat lisää teippiä Heidin jalkojen tueksi. Myös Heidin ulkomuoto tuntuu viihdyttävän Isoveljeä.
– Heidi, ole kuin taulu seinälläni, Isoveli lohkaisee, ja Heidi poseeraa herkkukulhon kanssa.
Alhaisten peli on pelattu, kun Sallan suoritus keskeytyy huonovointisuuteen. Pelin ratkaisee nyt Heidin kisakunto ja Ylhäisten teippaukset.
Heidi sinnittelee seinällä pitkään, vaikka valitteleekin teippijalasten pakottavan jalkoja. Sinnittely kannattaa, sillä noin puoli kolmelta iltapäivällä Isoveli kuuluttaa, että Ylhäinen talo on voittanut nimeämiskilpailun.
Miikka, Mia ja Heidi puhkeavat hurraahuutoihin, halaten toisiaan Heidin vielä roikkuessa seinällä.
– Siis tää oli heittämällä, Miikka riemastuu.
Ylhäinen talo saa palkinnoksi kuusi nimeämispistettä yhteiseen nimeämispistepottiinsa. Tilanne on nyt 1-2 Ylhäisten hyväksi, koska he voittivat myös tiistaina käydyn shakkitaiston.
Mitä vinkeitä kilpailuja Isoveli seuraavaksi keksii? Seuraa talon tapahtumia Nelosella ja Ruudun 24/7-palvelussa.